maanantai 1. toukokuuta 2017

Helppoakin helpommat härkispihvit



Linssinööri on viime aikoina harhautunut perustehtävästään hieman monimutkaisempien ruokalajien pyörteisiin, mutta nyt on aika palata asian ytimeen: superhelppoon ruuanlaittoon. Vegepihvin valmistus ei tästä juuri helpommaksi muutu. Tarvitsee vain sekoittaa ainekset, muotoilla pihvit ja paistaa.

Vegaanisissa kasvispihveissä monia saattaa mietityttää niiden koossa pysyminen, koska kananmunaa ei käytetä. Yksi mainio vegaaninen sidosaine on peruna, jota voi käyttää joko raakana raasteena tai kypsänä ja muussattuna. 

Jos on kiire tai väsyttää, perunan keittäminen ennen varsinaista taikinan valmistusta ei hirveästi kiinnosta, kuorimisesta ja raastamisesta nyt puhumattakaan. Tähän on olemassa oikotie: perunahiutaleet! Niihin ei tarvitse kuin lisätä vesi, ja saadaan sidosaineeksi sopiva muussi. Toki tässä voi käyttää myös kokonaisia perunoita, jos niitä vaikka sattuu olemaan valmiiksi keitettynä.

Nämä pihvit pysyvät hyvin koossa, paistamisessa ainakaan itselläni ei ole ollut ongelmia, vaikka normaalisti minä ja kurja paistinpannuni saamme melkein kaikista pihveistä, pyöryköistä ja letuista aikaan hakkelusta. Pihvien suutuntuma on kuitenkin aika pehmeä, kuten monissa kasvispihveissä on.

Vegaanista kokkailua harrastellessani yksi suurimmista oivalluksista on ollut se, että kananmunaa ei oikeasti tarvita monessakaan ruuassa, johon sitä rutiininomaisesti laitetaan. Kasvispihveissä voi joissain tapauksissa olla niin, että kananmuna toisi rakenteeseen hieman tukevuutta, mutta millään lailla välttämätön se ei koossapysymiselle ole. Suolaisissa pihveissä ja pyöryköissä olen käyttänyt perunan ohella kikhernejauhoa, ja myös esimerkiksi korppujauho saattaa ajaa samaa asiaa. 

Leivontablogi Kamomillan konditoriassa on muuten aivan loistava Kananmunatta keittiössä -opas, jossa on todella kattava ja suorastaan nerokas lista erilaisista kananmunan korvaamisen tavoista niin ruuanlaitossa kuin leivonnassakin.


Helpot härkispihvit

1 paketti härkistä
1 dl perunahiutaleita
2 dl vettä
2 rkl tomaattipyreetä
2 tl juustokuminaa
1 tl jauhettua korianteria
1 tl paprikajauhetta
1 tl valkosipulijauhetta
öljyä

1. Sekoita perunahiutaleet ja vesi muussiksi.
2. Lisää joukkoon kaikki loput aineet ja sekoita taikinaksi.
3. Muotoile taikinasta pihvejä ja paista pannulla öljyssä.


Vaivalloisuusaste: Pihveiksi oikeastaan helpoin mahdollinen. Toki ne täytyy muotoilla ja paistaa.

1-vuotiaan arvio: Ekalla kerralla maistui suorastaan hyvin, tokalla kerralla ei enää niin innostunut.


2 kommenttia:

  1. Kiitos blogistasi! Olen löytänyt monia hyviä reseptejä. Valitettavasti en saanut näitä pihvejä pysymään kasassa ainakaan raa'an raastetun perunan kanssa.

    VastaaPoista
  2. Voi harmi! En ole itse kokeillut näitä raa'alla raastetulla perunalla, mutta monissa pihveissähän se kyllä toimii. Kurjaa, että nyt ei toiminutkaan.

    Kiva kuulla, että on löytynyt mieluisia reseptejä!

    VastaaPoista