Näytetään tekstit, joissa on tunniste porkkana. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste porkkana. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. helmikuuta 2018

Mausteinen soija-kaalipata

Kaalia kannattaa syödä, se on edullista ja terveellistä - mutta mihin sitä laittaisi? Tässä helppo ja selkeä kaalipata, joka muistuttaa hieman kaalilaatikkoa mutta on vaivattomampi valmistaa. Koko ruokalaji valmistuu samassa padassa, eikä erillistä uunivuokaa tarvita.

Makumaailmaltaan tämä ei ole ihan perinteinen kaalilaatikko. Otin maustamiseen mallia tästä Ruokakonttuurin gruusialaisesta kaalilaatikosta, joka on varmasti hyvää sellaisenaankin. Yhdistin kuitenkin sen gruusialaistyyliset mausteet Elina Innasen Vegaanin keittiössä -kirjasta löytyvän soijarouhe-kaalipadan valmistustapaan, ja yhdistelmä olikin aika mukava. Verrattain helppoa ja herkullisen makuista.

Tähän tulee paljon kasviksia, joten kuorimisen ja pilkkomisen vaivalta ei voi välttyä. Pilkkomisen jälkeen valmistus sujuu kuitenkin helposti, ja ruokaa voi tehdä kerralla ison satsin, josta riittää moneksi päiväksi tai vaikka pakastimeen.


Mausteinen soija-kaalipata


n. 400 g valkokaalia
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
1 porkkana
1,5 dl tummaa soijarouhetta
2 dl kaurakermaa
140 g tomaattipyrettä
1 kasvisliemikuutio
1,5 tl paprikajauhetta
0,5 tl mustapippuria
2 tl timjamia
1 tl meiramia
chilihiutaleita
1,5 dl tummaa pikariisiä
n. 6-7 dl vettä
öljyä

1. Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi. Kuori ja pilko sipuli, valkosipuli ja porkkana.
2. Kuullota sipuleita tilkassa öljyä. Lisää soijarouhe, kasvisliemikuutio, paprikajauhe ja mustapippuri. Turvota soijarouhe lisäämällä joukkoon vähitellen noin 1,5 dl vettä. Lisää vettä aina uudestaan vasta kun soijarouhe on välillä paistunut kuivaksi.
3. Lisää kaali, porkkana, loput mausteet, kaurakerma ja tomaattipyre sekä n. 5 dl vettä. Hauduta keskilämmöllä n. 15 minuuttia tai niin kauan että kaali ja porkkana alkavat olla hieman pehmeitä.
4. Lisää riisi ja tarvittaessa myös jonkin verran vettä. Hauduta vielä 10-15 minuuttia tai niin kauan, että riisi on kypsää.


Vaivalloisuusaste: Ei mikään pikaruoka, mutta tavallista kaalilaatikkoa helpompi.

2-vuotiaan arvio: Noukki haarukalla muutaman soijarouhehippusen maistettavaksi, mutta syömiseksi sitä ei oikein voi kutsua.

torstai 16. marraskuuta 2017

Porkkanakeitto soseesta – supernopea arkiruoka



Tässä on niin helppo ja nopea arkiruoka, että nopeammaksi ei oikein enää voi tulla. Vegaaninen porkkanakeitto syntyy valmiista sosepötköstä ja saa mausteikseen kookosmaitoa, maapähkinävoita, currya ja valkosipulijauhetta.

Valmistaminen ei vaadi muuta kuin pakkausten avaamisen, ainesten sekoittamisen ja kiehauttamisen kattilassa.

Yksinkertaisuudesta huolimatta maku on hyvä. Maapähkinävoi tuo keittoon herkullisen säväyksen ja myös hieman proteiinia. Lisää proteiinia saa vaikkapa tarjoamalla keiton kanssa marinoituja tofukuutioita. Myös erilaiset pähkinät ovat hyvä lisä, itse laitoin sekaan maapähkinöitä.


Porkkanakeitto soseesta


500 g porkkanasosetta
165 ml kookosmaitoa
1 rkl maapähkinävoita
1 rkl currya
1 tl valkosipulijauhetta
(suolaa)

1. Sekoita kaikki ainekset kattilassa. Kiehauta ja keitä miedolla lämmöllä muutama minuutti, jotta maapähkinävoi sekoittuu keittoon.

Vaivalloisuusaste: Turbonopea ja superhelppo.

1-vuotiaan arvio: Ei suostunut kunnolla maistamaan, joten tarkempi arvio jäi saamatta.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Merellinen nyhtökaurasoppa


Vaikka kalakeiton nimessä ja pääraaka-aineena on kala, sen hyvä ominaismaku tulee itse asiassa pitkälti mausteista ja kasviksista. Tämän totesin, kun kokeilin tehdä kalakeittoa, jossa kalan paikalla onkin nyhtökauraa. Nyhtökaurahan sinänsä muistuttaa enemmän lihaa kuin kalaa, joten lopputulos on ehkä jonkinlainen kalakeiton ja lihakeiton välimuoto. Joka tapauksessa erittäin hyvä sellainen. Tätä teen ehdottomasti toistekin.

Idea tuli Facebook-ryhmästä, jossa joku vinkkasi nyhtökauran Saaristo-maun sopivan hyvin kalakeiton tyyppiseen keittoon. Nyhtökaurassa valmiina olevat mausteet eivät paljon tässä maistu, joten tämä onnistuu varmasti hyvin myös nude-mausta.

Täydennys 1.12.2017: Saaristo oli kausimaku, eikä se enää ole markkinoilla. Kannattaa siis käyttää nudea.

Tämäntyyppistä, perinteisen ja lapsuudesta tutun makuista keittoa olinkin kaipaillut repertuaariini. Vegaaniset keitot, joita olen tehnyt, ovat yleensä olleet makumaailmaltaan enemmän itämaisia tai esimerkiksi tomaattipohjaisia. Pavut tai tofu eivät välttämättä niin hyvin istu perunoiden ja porkkanoiden kaveriksi, mutta nyhtökaura selvästikin istuu!

Porkkanoiden ja etenkin perunoiden kuorimisessa ja pilkkomisessa on toki oma vaivansa, mutta tästä tulee keittoa kunnon padallinen, josta riittää useammaksi päiväksi.


Nyhtökaurasoppa kalakeiton tapaan

1 sipuli
6 perunaa
3 porkkanaa
öljyä
n. 1 l vettä
1 pkt nyhtökauraa (nude, koska Saaristo-kausimaku ei enää ole markkinoilla)
1/2 tl jauhettua maustepippuria (tai muutama kokonainen)
3 laakerinlehteä
1 prk kaurakermaa
nippu tilliä
suolaa

1. Kuori ja paloittele sipuli, perunat ja porkkanat.
2. Kuullota sipulia öljytilkassa kattilan pohjalla. Lisää porkkanat, perunat, vesi, maustepippuri ja laakerinlehdet.
3. Keitä niin kauan että perunat ja porkkanat ovat kypsiä. Lisää nyhtökaura, tilli ja kerma ja kuumenna vielä kiehuvaksi. Mausta suolalla.


Vaivalloisuusaste: Arkiruuaksi vähän työläs mutta ihan mahdollinen, viikonloppuruuaksi ihan kohtuullinen.

1-vuotiaan arvio: Maistuu! Mausteyhdistelmä selvästi miellyttää, ja erityisesti perunan ja porkkanan palat menevät kaupaksi.


sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Helpot currypapupihvit


Erilaiset kasvispihvikokeilut ovat lisääntyneet keittiössäni huomattavasti lapsen tulon jälkeen. Pihvimäiset ruuat ovat mitä parhainta sormiruokaa, ja jo niiden helposti tartuttava muoto saattaa innostaa maistamaan erikoisempiakin makuja. Niissä onnistuu myös joskus salakuljettamaan lapsen mahaan kasviksia, jotka muuten eivät maistuisi. 

Varmaan tässä on suuria eroja lasten välillä, mutta ainakin meillä lusikointi herättää välillä vähän kyseenalaisia fiiliksiä, kun taas pihvit ja pyörykät ovat lähtökohtaisesti pop.

Näiden pihvien pehmeä ja makea makumaailma sai inspiraationsa Pidempi korsi -blogin herkullisista linssipihveistä. Pääraaka-aineena on nyt linssien sijaan isot valkoiset pavut. Ne ovat hyvänmakuisia, mutta vielä vähän yksinkertaisempia käsitellä, ja papupihvi pysyy myös linssipihviä paremmin koossa.

Perunahan on tunnetusti kasvispihviin hyvä sidosaine, ja valmistusta helpottaakseni olen aiemmin käyttänyt perunan tilalla perunahiutaleita. Sain fb-ryhmässä vinkin, että pakasteperunamuusi pelittää yhtä hyvin ja on myös lisäaineeton, joten sitä piti nyt kokeilla. Pakasteperunamuusiaines ei tosiaan sisällä mitään muuta kuin perunaa, ja toimiikin sidosaineena vallan mainiosti.

Perunahiutaleiden hyvä puoli on niiden helppo säilytys, ja toki tähänkin reseptiin voi pakastemuusin tai oikeiden perunoiden sijaan käyttää halutessaan myös niitä. Siinä tapauksessa hiutaleet kannattaa sekoittaa veden kanssa paksuksi muusiksi ennen lisäämistä taikinaan.

Jos näitä tekee pienelle lapselle tai muuten ruokavalio niin vaatii, suolan, makeutuksen ja tarvittaessa myös kasvisliemijauheen voi hyvin jättää poiskin.


Currypapupihvit

2 pkt isoja valkoisia papuja
3 porkkanaa
2 kourallista pakasteperunamuusiainesta (tai 2 muussattua perunaa)
2 tl currya
1 tl inkivääriä
1 tl valkosipulijauhetta
1 tl kasvisliemijauhetta
1 tl agavesiirappia tai muuta makeutusta
1/2 tl suolaa (tai maun mukaan)
rypsiöljyä

1. Kuori ja raasta porkkanat. Valuta ja muussaa pavut  sattumia saa jäädä 
2. Sekoita keskenään porkkanaraaste, papumurska ja sulanut tai sulatettu perunamuusiaines.
3. Lisää loput ainekset ja sekoita taikinaksi.
4. Muotoile taikinasta pihvejä ja paista pannulla öljyssä rapean ruskeiksi.


Vaivalloisuusaste: Porkkanoiden raastaminen lisää työläysastetta, mutta kaikki muu on aika helppoa. Toki pihvien paistamisessakin on oma työnsä.

1-vuotiaan arvio: Pihvien ulkonäkö kiinnosti, ja havitteli niitä kovasti jo valmistusvaiheessa. Aterialla maistoi reippaasti ja söikin kohtalaisen määrän.



sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Lempeän makea tofu-porkkanakeitto


Kasvissosekeitto on ruokalaji, joka voi olla ylimaallista herkkua tai aivan järkyttävää mössöä. Kasvisten valinnalla on tietysti väliä, mutta ratkaiseva käänne kohti kunniakierrosta tai pöpelikköä tehdään maustamisessa. Tässä keitossa makua kannattelee luottomausteideni valkosipulin ja inkiväärin lisäksi kardemumma, joka antaa keittoon mukavan tuulahduksen jälkiruokien ja leivonnaisten maailmasta. 

Toinen kasvissosekeittojen yleinen kompastuskivi on liiallinen keveys. Keitto on syöty, kiitos, hyvää oli, mutta koskas se ruoka kannetaan pöytään? Heppoisuutta voidaan torjua ja myös ravintoarvoa parantaa lisäämällä keittoon jokin hyvä kasviproteiinin lähde. Tässä on käytetty pehmeää tofua, joka antaa keitolle mukavan silkkisen rakenteen.

Tuoreista porkkanoista tehtynä tämä ei ainakaan minun mittapuullani ole ihan se maailman vaivattomin resepti. Porkkanakilon kuorimisessa kestää tovi, eikä se muutenkaan ole mitään Linssinöörin hommaa. Jos käytössä on valmista porkkanasosetta, tehtävä helpottuu huomattavasti. Sosekeittojen siunaus on myös se, että mitään ei periaatteessa tarvitse pilkkoa kovin pieneksi, koska kaikki kuitenkin lopussa soseutetaan. 

Tällä reseptillä tulee aika iso satsi, joten jos syöjiä ei ole kahta enempää tai keittoa ei halua syödä monena päivänä, puolikas annos riittää varmasti. 



Tofu-porkkanakeitto

1 kg porkkanoita tai porkkanasosetta
2 pkt pehmeää tofua
2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
2 tomaattia
2 tl kardemummaa
2 tl kurkumaa
1 tl mustapippuria
pala tuoretta inkivääriä
1 kasvisliemikuutio
1 l vettä
2 dl kookosmaitoa
suolaa
öljyä
(lime- tai sitruunamehua, tuoretta korianteria, maustamatonta soijajugurttia)

1. Kuori sipuli, valkosipuli, inkivääri ja porkkanat. Pilko ne ja tomaatit ja kuullota öljyssä kattilan pohjalla.
2. Lisää kardemumma, kurkuma, mustapippuri, liemikuutio ja vesi. Keitä niin kauan että porkkanat kypsyvät. Jos käytät valmista sosetta, kuumentaminen riittää.
3. Lisää tofu ja kookosmaito. Kuumenna kiehuvaksi. Soseuta lopuksi koko komeus.
4. Maista ja mausta makusi mukaisella määrällä suolaa. Halutessasi terävöitä makua lorauksella sitruuna- tai limemehua. Lisukkeeksi sopii hyvin myös tuore korianteri ja lusikallinen maustamatonta soijajugurttia.


Vaivalloisuusaste: Tuoreista porkkanoista tehtynä keskityöläs, soseesta tehtynä helpohko.

1-vuotiaan arvio: Tuntui tykkäävän! Lapioi suuria määriä rinnuksilleen, mutta tähtäsi kyllä selvästi suuhun.


Eikö juuri tämä keitto napannut? Miten olisi joku näistä:




sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Sormia säästävä bataattikeitto


Vihannes- ja juuresruokia valmistaessani esiin puskee välillä outo protestanttinen työmoraali, jonka mukaan kasvikset pitäisi muka välttämättä kuoria ja paloitella itse. Pilkkominen on aika työlästä, ja pahimmassa tapauksessa - itse asiassa aika usein - koko ruoka voi jäädä sen takia laittamatta. Se on tyhmää kuin mikä, koska tarjolla on suht kohtuulliseen hintaan myös valmiiksi käsiteltyjä kasviksia, joista niistäkin syntyy maukkaita ja terveellisiä ruokia.

Otetaan esimerkiksi bataatti. Se maistuu ihanalta, mutta sen pilkkomiseen tarvittaisiin mieluiten kirves ja halonhakkuupölkky, ja pilkkojaksi sopisi lähinnä joku itsestään liikoja luuleva vävykokelas, jolle halutaan opettaa nöyryyttä. Tässä kerrostaloasunnossa ja elämäntilanteessa tuo ei kuitenkaan varsinaisesti ole vaihtoehto, vaan bataatin selättämiseen tarvitaan muita keinoja. Onneksi sellaisia on. Käteviä ovat esimerkiksi valmiit bataattisosepötköt, tämäntyyppiset:



Tässä keitossa bataattisose saa kaverikseen porkkanoita, jotka voi valita pakasteversiona tai vaikka tuollaisena samanlaisena sosepötkönä. Toki tuoreetkin käyvät, jos pilkkominen ei haittaa. Mausteista tärkein on mielestäni tuore inkivääri, jota säestävät valkosipuli ja jauhettu korianteri.

Proteiinilisän keittoon antavat punaiset linssit. Jos keitosta haluaa tuhdimpaa ja proteiinipitoisempaa, linssejä voi laittaa enemmänkin, vaikka tuplamäärän, mutta silloin ne maistuvat jo selvästi ja antavat keitolle jauhomaisemman rakenteen. Kokonaisuus on sellaisenakin minusta ihan toimiva, mutta ehkä jo enemmän linssi- kuin bataattikeitto.

Bataatti-porkkanakeitto

400 g valmista bataattisosetta
400-500 g porkkanoita jossakin muodossa (pakasteena, soseena tai tuoreena)
1 dl kuivattuja punaisia linssejä
165 ml kookosmaitoa
öljyä
vettä
pätkä tuoretta inkivääriä
3 valkosipulinkynttä
1 tl jauhettua korianteria
(chilihiutaleita tai chiliä muussa muodossa)
(suolaa)

1. Kuori ja pilko valkosipulinkynnet ja noin 3 cm pätkä inkivääriä. Kovin pieniä paloja ei tarvitse tehdä, koska ne kuitenkin soseutetaan lopuksi. Kuullota kattilassa öljyssä valkosipuli, inkivääri, korianteri ja mahdollinen chili.
2. Huuhtele linssit. Lisää kattilaan linssit ja (pakaste- tai tuore-) porkkanat ja sen verran vettä, että ne peittyvät kunnolla. Lisää tarvittaessa vettä kiehumisen aikana. Jos käytät porkkanasosetta, lisää se vasta seuraavassa vaiheessa. Keitä kymmenisen minuuttia tai niin kauan, että linssit ja porkkanat ovat kypsiä. Jos vettä on lopuksi jäljellä kovin paljon, siivilöi enimmät pois.
3. Lisää bataattisose ja kookosmaito, kuumenna kiehuvaksi ja soseuta koko komeus sauvasekoittimella. Mausta sitruunamehulla ja mahdollisesti suolalla. Ota huomioon, että valmiissa bataatti- ja porkkanasoseissa on jonkin verran suolaa, joten lisäsuolaa ei välttämättä juuri tarvita.


Vaivalloisuusaste: Hyvin helppo. Extrahelppoa saat, jos käytät porkkanasosetta ja korvaat kuivatut linssit paketillisella säilykelinssejä. Reseptin vaihe 2. jää silloin kokonaan pois. Inkiväärin ja valkosipulin pilkkomiselta ei kuitenkaan valitettavasti oikein voi välttyä maun kärsimättä.

1-vuotiaan arvio: Kelpaa kyllä. Pienen alkukankeuden jälkeen upposi ihan kohtalainen annos.