sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Helpot currypapupihvit


Erilaiset kasvispihvikokeilut ovat lisääntyneet keittiössäni huomattavasti lapsen tulon jälkeen. Pihvimäiset ruuat ovat mitä parhainta sormiruokaa, ja jo niiden helposti tartuttava muoto saattaa innostaa maistamaan erikoisempiakin makuja. Niissä onnistuu myös joskus salakuljettamaan lapsen mahaan kasviksia, jotka muuten eivät maistuisi. 

Varmaan tässä on suuria eroja lasten välillä, mutta ainakin meillä lusikointi herättää välillä vähän kyseenalaisia fiiliksiä, kun taas pihvit ja pyörykät ovat lähtökohtaisesti pop.

Näiden pihvien pehmeä ja makea makumaailma sai inspiraationsa Pidempi korsi -blogin herkullisista linssipihveistä. Pääraaka-aineena on nyt linssien sijaan isot valkoiset pavut. Ne ovat hyvänmakuisia, mutta vielä vähän yksinkertaisempia käsitellä, ja papupihvi pysyy myös linssipihviä paremmin koossa.

Perunahan on tunnetusti kasvispihviin hyvä sidosaine, ja valmistusta helpottaakseni olen aiemmin käyttänyt perunan tilalla perunahiutaleita. Sain fb-ryhmässä vinkin, että pakasteperunamuusi pelittää yhtä hyvin ja on myös lisäaineeton, joten sitä piti nyt kokeilla. Pakasteperunamuusiaines ei tosiaan sisällä mitään muuta kuin perunaa, ja toimiikin sidosaineena vallan mainiosti.

Perunahiutaleiden hyvä puoli on niiden helppo säilytys, ja toki tähänkin reseptiin voi pakastemuusin tai oikeiden perunoiden sijaan käyttää halutessaan myös niitä. Siinä tapauksessa hiutaleet kannattaa sekoittaa veden kanssa paksuksi muusiksi ennen lisäämistä taikinaan.

Jos näitä tekee pienelle lapselle tai muuten ruokavalio niin vaatii, suolan, makeutuksen ja tarvittaessa myös kasvisliemijauheen voi hyvin jättää poiskin.


Currypapupihvit

2 pkt isoja valkoisia papuja
3 porkkanaa
2 kourallista pakasteperunamuusiainesta (tai 2 muussattua perunaa)
2 tl currya
1 tl inkivääriä
1 tl valkosipulijauhetta
1 tl kasvisliemijauhetta
1 tl agavesiirappia tai muuta makeutusta
1/2 tl suolaa (tai maun mukaan)
rypsiöljyä

1. Kuori ja raasta porkkanat. Valuta ja muussaa pavut  sattumia saa jäädä 
2. Sekoita keskenään porkkanaraaste, papumurska ja sulanut tai sulatettu perunamuusiaines.
3. Lisää loput ainekset ja sekoita taikinaksi.
4. Muotoile taikinasta pihvejä ja paista pannulla öljyssä rapean ruskeiksi.


Vaivalloisuusaste: Porkkanoiden raastaminen lisää työläysastetta, mutta kaikki muu on aika helppoa. Toki pihvien paistamisessakin on oma työnsä.

1-vuotiaan arvio: Pihvien ulkonäkö kiinnosti, ja havitteli niitä kovasti jo valmistusvaiheessa. Aterialla maistoi reippaasti ja söikin kohtalaisen määrän.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti