keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Kotiliesi 95 v: Mummin kotijuusto modernina vegaaniversiona


Mummillani oli tapana tehdä kotijuustoa joka joulu ja pääsiäinen, joskus muulloinkin. Perinne oli häntäkin vanhempi, oppinsa hän oli saanut omilta kasvattajiltaan. Mummin kuoltua kotijuuston teko on tuntunut minusta perinteeltä, jota haluaisin jatkaa. Olenkin joskus tehnyt sitä alkuperäisenä, maitoa, piimää ja munia sisältävänä versiona.

Minusta olisi kuitenkin hienoa, että voisin jatkaa perinnettä myös ilman, että tarvitsee välttämättä käyttää eläinperäisiä tuotteita. Perinteet ovat usein parhaimmillaan silloin, kun niihin yhdistyy hyviä vaikutteita nykyajasta ja ne saavat elävän, yhä käyttökelpoisen muodon. Niinpä lähdinkin etsimään vegaanista vaihtoehtoa tutulle juustolle.

Teema sopii mielestäni hyvin myös Kotilieden 95-vuotisjuhlintaan, jonka hengessä meidät bloggaajat haastettin kirjoittamaan ruokaohjeet. 

Päädyin valmistamaan monille vegaaneille hyvinkin tuttua mantelijuustoa. Suunnilleen samansisältöisiä ohjeita siihen löytyy esimerkiksi täältä, täältä ja täältä, mitoissa vain on pientä vaihtelua. Se ei toki maistu samalta kuin eläinperäisistä aineksista tehty kotijuusto, mutta rakenne on samankaltainen ja valmistusprosessissa on yhtäläisyyksiä. Mantelijuusto on kylläkin kotijuustoa helpompi valmistaa.

Mummilla ei ollut tapana paistaa kotijuustoaan, ja mietin ensin, että olisin jättänyt mantelijuustonkin paistamatta. Mantelijuusto maistuu hyvältä niinkin, mutta raakana etenkin valkosipulin maku tuntui niin voimakkaana, että totesin paistetun version muistuttavan enemmän esikuvaansa.

Mantelijuusto


3 dl mantelijauhoja
1 dl vettä
1/2 sitruunan mehu
0,5 dl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
1 tl suolaa

1. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi massaksi sauvasekoittimella.
2. Laita massa valumaan harsolla vuorattuun siivilään yöksi tai ainakin muutamaksi tunniksi.
3. Ota juusto pois harsosta ja paista sitä 175 asteessa noin 40 minuuttia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti