torstai 12. heinäkuuta 2018

Colamarinoidut tofuvartaat


Sää on viime aikoina suosinut ulkoilua ja siinä samalla myös grillausta. Vartaat ovat aina luotettavaa grilliruokaa, ja mikä parasta, niihin saa kätevästi ujutettua mukaan oivan annoksen kasviksia. Aivan pelkistä kasviksista tehdyt vartaat eivät kuitenkaan ainakaan itselleni oikein riitä pääruuaksi, vaan kaipaan kyllä joukkoon jotakin proteiinin lähdettä.

Tofu on hyvä vaihtoehto ruokaisuutta tuomaan. Sellaisenaan se ei kuitenkaan maistui paljon miltään, vaan tarvitsee ylleen maittavan marinadin. Colamarinadi sopii grillaukseen erityisen hyvin, koska colajuoma tuo marinadiin hyvää mättöruokamaisuutta.

Tämä marinadi syntyy tavallisista aineksista, ainoastaan nestesavuaromi on hieman erikoisempi tuote. Ripaus savupaprikajauhetta toimii hyvin korvaajana, ja savun maun voi tarvittaessa jättää kokonaan poiskin.

Ja jos sinulla ei ole grilliä tai grillaus ei muuten kuulu kesärutiineihisi, ei hätää. Nämä vartaat valmistuvat mainiosti myös uunissa grillivastuksen alla.

Käytin itse valmistuksessa Jalotofun maustamatonta tofua, joka myydään 270 gramman paketeissa. Vartaista riitti juuri ja juuri pääruuaksi kahdelle. Marinadi riittää varmasti myös suuremmalle tofumäärälle, joten jos sinulla on isompi tofupaketti, senkun annat palaa - tai noh, ainakin paistua.


Maustamattomasta tofusta syntyy muutakin hyvää! Kokeile vaikka tätä appelsiinitofua.
.
Grilliin sopivat tosi hyvin myös nämä kanatyyliset seitanpihvit. Resepti on yksi blogin kaikkien aikojen suosituimmista!



Colamarinoidut tofuvartaat


1 pkt (270 g) maustamatonta kiinteää tofua
1 paprika
½-1 kesäkurpitsa

Marinadi:
1 dl colajuomaa
½ dl soijakastiketta
1 rkl tomaattipyreetä
1 rkl sitruunamehua
½ tl suolaa
½ tl nestesavuaromia (ei välttämätön)

1. Leikkaa tofu vartaaseen sopiviksi paloiksi.
2. Sekoita marinadin ainekset. Marinoi tofupaloja vähintään pari tuntia tai esimerkiksi yön yli.
3. Viipaloi kesäkurpitsa ja paloittele paprika sopiviksi suupaloiksi.
4. Pyörittele kesäkurpitsa- ja paprikapalat marinadissa ja pujottele ne vartaisiin tofupalojen kanssa.
5. Grillaa vartaat ulkogrillissä tai uunissa grillivastuksen alla.


Vaivalloisuusaste: Marinointi vie hieman aikaa ja vartaiden kokoamisessa on jonkin verran näpertelyä, mutta kaiken kaikkiaan helppo.

2-vuotiaan arvio: Tofu maistui erinomaisesti, mutta vannoutunutta vihannesskeptikkoa ei tälläkään virityksellä saatu jujutettua syömään paprikaa tai kesäkurpitsaa.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Vöner-munakoisopata – helppo tapa hyödyntää kahta ihanaa raaka-ainetta


Vöner on ihanaa ja munakoiso on ihanaa, joten niitä yhdistävä pata ei mitenkään voi olla muuta kuin vähintäänkin ihanaa. Testasin, ja tosi herkullistahan siitä tuli! Eikä ollut vaikeaa tehdä.

Jos Vöner ei ole tuttu, se on siis kebablihaa muistuttava vegaaninen tuote, joka on tehty vehnäproteiinista. Sitä on ainakin meillä päin nykyään aika hyvin saatavilla kaupoista  ja myös yhä useammassa kebab-paikassa kasvisvaihtoehtona. Juuri viime viikolla Mäkelänkadulla totesin, että pari uutta paikkaa on niin sanotusti vöneröity ilmeisesti ihan hiljattain. Kävinkin sitten lopulta Sepiassa vetämässä vöneröverit  annos oli todella kunnioitettavan kokoinen!

Vöner on hyvää ihan sellaisenaan kebab-tyyliin, mutta joskus tekee mieli jotain vähän kotiruokamaisempaa, jossa olisi ehkä myös kasviksia mukana.

Munakoiso hyvin valmistettuna on periaatteessa yksi suosikkikasviksistani, mutta perusrepertuaarissani ei ole ollut juuri ruokia, joissa sitä hyödynnetään. Chocochilin blogissa on soijarouhe-munakoisopadan ohje, josta tykkään kovasti, ja siitä hain hieman inspiraatiota myös tähän pataan.

Mausteita voi varmasti vähän soveltaa, jos kaikkia ei löydy omasta kaapista. Varmasti ainakin monet eri yrttimausteet sopivat hyvin mukaan.

Lisukkeena voi tarjota esimerkiksi maustamatonta soijajugurttia tai kaurafraichea. Myös riisi tai vaikkapa ohra tai kvinoa varmasti sopii padan kylkeen, mutta välttämättä mitään ruokaisaa lisuketta ei tarvita.


Vöner-munakoisopata


200 g Vöner-viipaleita
1 munakoiso
1 sipuli
3 rkl öljyä
5 valkosipulinkynttä
500 g tomaattimurskaa
1 dl vettä
2 rkl soijakastiketta
1 tl balsamicoa
1 rkl oreganoa
1 tl basilikaa
1 tl kanelia
1 tl minttua
1 tl rosmariinia

1. Pilko sipulit ja kuutioi munakoisot. Kuullota sipuleita öljyssä ja lisää munakoisot sekä soijakastike, balsamico ja mausteet. Anna paistua keskilämmöllä viitisen minuuttia.
2. Lisää tomaattimurska ja noin desilitra vettä. Keittele pataa keskilämmöllä, kunnes munakoisot ovat aivan pehmeitä. Lisää tarvittaessa vettä.
3. Sekoita pataan Vöner-viipaleet ja kuumenna pata vielä kauttaaltaan.


Vaivalloisuusaste: Kun vain jaksaa ja ehtii pilkkoa sipulit ja munakoison, muu on helppoa.

2-vuotiaan arvio: Söi kohtalaisesti varsinkin Vöner-paloja, ja vahingossa mukana meni varmaan jokunen hippu kasviksiakin.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Rakkautta ja ravintoaineita: Juhlista Pride-viikkoa sateenkaarismoothiella!


Tällä viikolla kannattaa hyödyntää ruokavaliossaan kaikki sateenkaaren värit. No okei, sininen on kinkkinen, mutta mustikoilla senkin voi kuitata. Värikäs ruokahan on yleensä terveellistä, ja lisäksi hedelmistä ja vihanneksista saa ihania Pride-viikon henkeen sopivia sateenkaarisommitelmia. 

Yhdellä kertaa pääsee siis kätevästi sekä toteuttamaan luovuuttaan että ottamaan kantaa yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Itse en tällä kertaa pysty osallistumaan Helsingin Pride-viikon varsinaisiin ohjelmiin, mutta onneksi aina voi valmistaa smoothiekulhon ja koristella sen sateenkaarityylillä. Tämä on myös hyvä tekosyy ostaa kotiin iso määrä kaikkia ihania hedelmiä ja marjoja, joita ei ehkä muuten raaskisi hankkia niin montaa sorttia.

Tässä on pohjana ihan yksinkertainen perussmoothie, joka saa hieman lisää täyteläisyyttä ja ravintoarvoa maapähkinävoista. Halutessaan maapähkinävoin voi toki jättää poiskin, ja muutenkin ainesosia voi helposti vaihdella. Tähän kulhoon ovat kaikki hedelmät tervetulleita - tai siis ei ole mikään pakko edes olla hedelmä, tervetuloa myös viljat, pähkinät, vihannekset ja mitä muita näitä nyt onkaan!

Koristeluun löysin sateenkaaren värit mansikasta, appelsiinista, banaanista, vihreistä viinirypäleistä, mustikoista ja violeteista viinirypäleistä. Voit tehdä omasi muistakin sopivan värisistä aineksista, eikä tietenkään ole niin nokonuukaa, jos vaikka kaikkia värejä ei olisi saatavilla. Kukin saa luonnollisesti tehdä juuri sellaisen sateenkaaren kuin itsestä hyvältä tuntuu.

Ja sateenkaarismoothie sopii totta kai myös jaettavaksi. Tuplaamalla tai triplaamalla reseptin saat näyttävän lisän vaikka brunssipöytään.



Sateenkaari-smoothiekulho


1 banaani
1 appelsiini
2 dl marjoja (esim. mansikoita ja mustikoita, pakasteet käyvät hyvin)
1 rkl maapähkinävoita

Koristeluun
mansikoita
appelsiinia
banaania
viinirypäleitä (vihreitä ja violetteja)
pensasmustikoita

1. Sekoita smoothien ainekset tehosekoittimessa tasaiseksi seokseksi.
2. Kaada smoothie kulhoon.
3. Pilko koristeluun käytettävät hedelmät. Ripottele niitä kulhon pinnalle raidoiksi järjestyksessä punainen, oranssi, keltainen, vihreä, sininen ja violetti.

torstai 7. kesäkuuta 2018

Mehevä vaalea seitanpaisti


Seitan on mahtavaa. Sen tekokin on periaatteessa helppoa, tosin ei ole mitenkään itsestään selvää, että omatekoisesta seitanista tulee aina hyvää. Siksi maailmaan tarvitaan yhä uusia hyviä seitanreseptejä, ja tässä tulee yksi! Tämä on murea ja mehevä paisti, joka sopii erityisen hyvin vaihtoehdoksi vaalealle lihalle.

Edellinen julkaisemani ohje on myös seitania, mutta älkää peljätkö, kyllä täältä vielä muitakin ruokalajeja on tulossa. Kanatyylisten seitanpihvien suosio nyt vain innosti minua uusien, vähän samantyyppisten seitanien kehittämiseen.

Tämä paisti onkin eräänlainen yhdistelmä kanatyylisistä pihveistä ja suositusta ruotsalaisen Awesome Vegan Dadin seitanohjeesta. Mausteet ovat kanatyylisen seitanin maailmasta, mutta paistin malli ja valmistustapa ovat ruotsalaisohjeen tyylisiä. Jos kanatyylisten pihvien maku miellyttää, tämä on vähän helpompi tapa päästä vähän samantapaiselta maistuvaan lopputulokseen. Pihvejä ei tarvitse muotoilla, eikä keittämistä ja marinointia tehdä erikseen, vaan paisti ainoastaan paistetaan uunissa runsaassa liemessä.

Myös siihen legendaariseen ruotsalaisohjeeseen verrattuna tämä on himpun verran simppelimpi, kun ei tarvita ihan niin montaa maustetta. Siinä ohjeessa olen myös kokenut maissin käytön vähän kinkkiseksi, koska purkillisesta jää aina yli enkä välttämättä saa käytettyä sitä mihinkään. Tässä voipavut eli isot valkoiset pavut ovat samassa roolissa kuin maissi, ja se on kätevää, koska tuo kaksi desilitraa on sopivasti juuri yksi GoGreenin paketillinen.

Maussa tämä ei kuitenkaan mielestäni edes häviä sille huippuohjeelle!

Paistista tulee iso, ja sitä voi hyvin käyttää pääruuan lisäksi usean päivän kuluessa esimerkiksi leivän päällä. Osan voi myös pakastaa.

Täytyy tunnustaa, että voipavut valikoituivat paistin pavuiksi ihan vahingossa. Luulin ottaneeni hyllystä kikhernepaketin, mutta avattuani sen huomasin, että käsi olikin osunut voipapuihin. Totesin sitten, että kokeillaan, ei voi tulla kovin huonoa. Eikä tullutkaan, voipavut ovat siis kelpo vaihtoehto seitanin pavuiksi siinä missä varmaan lähes kaikki muutkin pavut. Niitä käyttäen paistiin tulee myös kaunis melko vaalea sävy, johon kurkuma antaa keltaisuutta.

Jos sinulla ei ole kurkumaa, voit hyvin käyttää currya - sehän on kurkumaa sisältävä mausteseos, jonka kaikki maut varmasti sopivat hyvin myös tähän paistiin. Limemehun taas voi tarvittaessa korvata sitruunamehulla.

Jos sinulla sattuu olemaan kikherneitä, jotka haluat saada käytettyä, voit hyvin laittaa niitä voipapujen sijaan. Mutu-veikkaukseni on, että paistista saattaa tulla silloin himpun verran tiiviimpi. On sitten ihan makuasia, kummasta tykkää enemmän - jos nyt mitään eroa ylipäänsä huomaa.

Seitan on hyvää vaikkapa ihan vain salaatin ja maustamattoman soijajugurtin kanssa, kuten kuvan annoksessa. Kastikkeeksi sopii esimerkiksi sriracha. Kokonaisuus muistuttaa kana- tai tavallista kebabannosta. Lisäherkullisuutta saat, jos paistat seitanviipaleet pannulla öljyssä.

Vaalea seitanpaisti


8 dl gluteenijauhoa
2 dl voipapuja (isot valkoiset pavut)
1/2 dl soijakastiketta
2 rkl maapähkinävoita
1 rkl limemehua
5 dl vettä
1 1/2 dl ravintohiivahiutaleita
1/2 kasvisliemikuutio
1 rkl sipulijauhetta
2 tl valkosipulijauhetta, inkivääriä, korianteria, savupaprikaa ja sokeria
1 tl kurkumaa

Liemi
6 dl vettä
1/2 dl soijakastiketta
2 rkl limemehua
2 rkl öljyä
1 rkl sokeria

1. Sekoita keskenään voipavut ja kaikki seitanpaistin nestemäiset ainekset. Aja tasaiseksi nesteeksi esimerkiksi sauvasekoittimella. Sekoita sitten kuivat aineet keskenään. Yhdistä seokset. Vaivaa taikinaa käsin muutama minuutti. Muotoile taikinasta noin 3 cm korkea paisti ja jätä se noin vartiksi lepäämään.
2. Laita uuni lämpiämään 160 asteeseen. Valmista seuraavaksi liemi. Sekoita kaikki liemen ainekset keskenään.
3. Laita liemi ja paisti uunivuokaan. Yritä saada liemi peittämään paisti mahdollisimman suurelta osalta.
4. Paista noin 1,5 tuntia. Avaa välillä uunia ja valele lientä paistin päälle. Paistoajassa voi olla hieman vaihtelua. Paisti on valmista, kun se on jämäkkää mutta ei kuitenkaan kovaa. Paisti kiinteytyy vielä jäähtyessään, mutta uunista otettaessa se ei saa olla enää rakenteeltaan löysää.



Vaivalloisuusaste: Seitaniksi tämä on sieltä vaivattomimmasta päästä. Valmistuksessa ei ole erillisiä keitto- ja paistovaiheitä, vaan riittää, kun tekee taikinan, sekoittaa liemen ja paistaa koko komeuden uunissa. Vie toki jonkin verran aikaa.

2-vuotiaan arvio: Jäi saamatta, koska vatsatautitoipilas ei halunnut edes maistaa. Ei tätä eikä oikein mitään muutakaan.

torstai 24. toukokuuta 2018

Kanatyyliset seitanpihvit

Olen kaivannut grillattavaksi tai miksei pannulla paistettavaksikin hyvää korvaajaa broilerinleikkeille. Arvelin ratkaisun piilevän jossain seitanin suunnalla, ja niinhän se lopulta piilikin. Näistä pihveistä tuli omasta mielestäni rehellisesti sanottuna tosi herkulliset. 

Ihan ensimmäinen kokeilu ei mennyt nappiin, vaan rakenne muistutti lähinnä paistettua kananmunaa (kyllä, sellaisenkin näköjään saa gluteenijauhoista ja kikherneistä aikaan). Nyt kohdallaan ovat sekä maku että rakenne. Valmistuksessa on oma vaivansa, mutta se kannattaa.

Näissä pihveissä on vaikutteita (ainakin) kolmesta kovasta seitanohjeesta. Reipaskätinen maustaminen juontaa juurensa Awesome Vegan Dadin ohjeesta, jonka olen kääntänyt suomeksi tänne. Idea kikherneiden käyttöön ja myös osaan mausteista on tullut Isa Chandra Moskowitzin kanatyylisistä seitanohjeista, ja valmistusprosessi muistuttaa ainakin jollain tapaa Chocochilin mainiota Jerk seitania.

Aloin kehitellä näitä pihvejä, kun pääsin ilokseni tekemään Vegepalstan Animalia-lehden tässä kuussa ilmestyvään numeroon. Jonkinlainen ajatus kanatyylisten pihvien kehittämisestä oli jo aiemmin kytenyt takaraivossa, ja kun päätin valita palstan teemaksi grillaamisen, ei auttanut kuin ryhtyä toimeen.

Näihin tarvitaan melko montaa ainesta, mutta varsinkaan mausteissa joka ainoa ei ole välttämätön. Jos siis esimerkiksi inkiväärijauhe tai korianteri puuttuu, homma ei varmastikaan kaadu siihen.

Animalia-lehden voi tilata liittymällä järjestön jäseneksi tai kuukausilahjoittajaksi. Vanhoja numeroita pääset lukemaan täältä.


Kanatyyliset seitanpihvit


Seitan
4 dl gluteenijauhoa
1 dl kikherneitä (kypsiä)
3 rkl soijakastiketta
1 rkl maapähkinävoita
2 tl sitruunamehua
2 1/2 dl vettä
3/4 dl ravintohiivahiutaleita
2 tl kasvisliemijauhetta, currya ja sipulijauhetta
1 tl valkosipulijauhetta, inkivääriä, korianteria, savupaprikaa ja sokeria

Keitinliemi
1 l vettä
2 rkl soijakastiketta, sitruunamehua ja kasvisliemijauhetta

Marinadi
1/2 dl öljyä
2 rkl sitruunamehua
1 tl sitruunankuorta
1 tl agavesiirappia
1/2 currya
1/2 tl suolaa


1. Valmista ensin seitan. Sekoita sauvasekoittimella keskenään kikherneet, maapähkinävoi ja nestemäiset aineet. Sekoita toisessa kulhossa keskenään kaikki kuivat aineet. Kaada nestemäinen seos kuiva-aineiden joukkoon haarukalla sekoittaen. Jatka taikinan vaivaamista kädellä.
2. Muotoile taikinasta pötkö. Leikkaa se ensin kahdeksaan osaan ja sitten vielä kukin osa puoliksi. Muotoile osista pihvejä.
3. Sekoita keitinliemen ainekset kattilassa ja kiehauta liemi. Keitä pihvejä liemessä 15-20 minuuttia.
4. Sekoita marinadin ainekset. Marinoi keitettyjä pihvejä vähintään pari tuntia tai esimerkiksi yön yli.
5. Grillaa pihvit tai paista ne pannulla.


Vaivalloisuusaste: On näissä oma vaivansa, ja aikaakin kuluu jonkin verran. Mikään työvaihe ei kuitenkaan sinänsä ole erityisen vaikea, kun vaan varaa ajan ja näkee vaivan.

2-vuotiaan arvio: Maistui mainiosti.

torstai 19. huhtikuuta 2018

Hyvä vegaaninen makaronilaatikko


Makaronilaatikko on on ehkä Suomen tavallisin ja arkisin ruoka, mutta sellaisena juuri aivan mahtava. Riittoisa, melko helppo, täysjyvämakaroneista tehtynä aika terveellinen ja maistuu yleensä kaikille - lapsillekin.

Monella on varmasti jokin oma luottoreseptinsä, jolla syntyy kerta toisensa jälkeen makoisa ateria. Itsekin olen vuosien varrella tehnyt monenmoisia enemmän tai vähemmän hyviä viritelmiä, mutta mieluisen vegaanisen reseptin löytyminen on aika uusi juttu.

Olin pitkään siinä käsityksessä, että makaronilaatikosta ei tule hyvää ilman kananmunaa. Soijarouhetta olin tottunut käyttämään jauhelihan tilalla jo kauan sitten, eikä lehmänmaidon vaihtaminen kasvimaitoon ollut mitenkään vaikeaa. Kananmunan käyttöä en kuitenkaan uskonut pystyväni kiertämään.

Sittemmin olen tehnyt hyviä makaronilaatikoita myös ilman kananmunaa, eikä siihen ole tarvittu edes mitään teollisesti valmistettua kananmunankorviketta.

On olemassa toimivia vegaanisia reseptejä, joissa kananmunaa ei varsinaisesti edes korvata millään. Nesteeseen tulee usein silloin kaurakermaa. Tällaisesta makaronilaatikosta yksi esimerkki on Vegaanihaasteen sivuilta löytyvä Makumetkuja murusille -kirjan resepti, joka on äärimmäisessä yksinkertaisuudessaan nerokas. Noinkin voi tehdä!

Vaikka suuresti kannatan yksinkertaisuutta, tuo resepti on omaan makuuni melkein jo turhankin riisuttu. Parhaaseen makaronilaatikkoon kun kuuluu mielestäni kuullotettu sipuli. Samalla kun sipulin kuullottaa, soijarouheen voi turvottaa pannulla, jolloin sekin saa hieman lisämakua.

Tässä omassa laatikossani on erona myös se, että tässä kyllä ihan selkeästi korvaan kananmunan. Korvaajana toimii soijajauho, joka varmistaa tiiviin rakenteen ja on myös ravintoarvoltaan kelpo lisä. Varmasti moni muukin jauho ajaisi suunnilleen saman asian, ja kuten sanottua, pelkällä nesteelläkin pärjää. Joka tapauksessa ainakin soijajauho toimi hyvin.

Perinteisesti kai makaronilaatikon makaronit on keitetty ennen uuniin laittamista, mutta en kyllä näe sille tarvetta. Suoraan raakana vuokaan vaan, se on ainakin kiireisen, väsyneen tai muuten vaan voimavarojaan viisaasti säännöstelevän kokin valinta!

Tässä reseptissä käytetään vain puolet tavallisen kokoisesta makaronipussista, eikä laatikosta ei tule kovin iso. Se riittää 2-4 syöjälle vähän nälän suuruudesta riippuen. Voit helposti tehdä annoksen tuplana, mutta itse en halunnut, koska minulla ei ole niin isoa vuokaa, että annoksen saisi kerralla uuniin.


Vai miellyttäisikö makaronin sijaan spagetti? Kokeile tätä soija-spagettivuokaa!

Tai jotain ihan muuta soijarouheesta? Lämmin suositus mausteiselle soija-kaalipadalle!


P. S. Grillikausi lähestyy, ja sen fiilistelyyn löytyy virikkeitä Animalia-lehden seuraavasta numerosta! Linssinööri sai kunnian laatia lehden Vegepalstan, ja siellä on tällä kertaa herkullista grillattavaa. Numero 2 ilmestyy toukokuun puolivälissä. Lehden saa tilattua liittymällä Animalian jäseneksi tai kuukausitukijaksi, ja irtonumeron voi ostaa esimerkiksi Kulttikiskasta Kaisa-talosta Helsingistä. Palaillaan grillausasioihin myöhemmin myös täällä blogin puolella!



Vegaaninen makaronilaatikko


200 g (täysjyvä)makaronia
1 sipuli
1 dl soijarouhetta
1/2 kasvisliemikuutio
1 tl grillimaustetta
1 tl valkosipulijauhetta
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl juustokuminaa
ripaus valkopippuria

6 dl kauramaitoa
2 rkl soijajauhoa
1 tl soijakastiketta
1/2 tl suolaa

tilkka öljyä 
vettä

1. Silppua sipuli. Kuullota sitä pannulla öljyssä. Lisää pannulle soijarouhe ja murennettu kasvisliemikuutio.
2. Turvota soijarouhe kaatamalla pannulle yhteensä noin desilitra vettä. Kaada vesi pannulle muutamassa erässä ja paista soijarouhe-sipuliseos aina kuivaksi ennen kuin lisäät vettä.
3. Mausta seos grillimausteella, valkosipulijauheella, paprikajauheella ja valkopippurilla.
4. Sekoita keskenään kauramaito, soijajauho, soijakastike ja suola.
5. Kaada makaronit, soijarouheseos ja kauramaitoseos voideltuun uunivuokaan. Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia.


Vaivalloisuusaste: Jokseenkin helppo.

2-vuotiaan arvio: Makaronilaatikko kelpaa melkein aina. Viimeksi tosin kilpailevana houkuttimena pöydässä oli mummin tuomia soijanakkeja, joille laatikko ei oikein meinannut pärjätä.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Härkis kofta masala



Tulin ostaneeksi paketillisen valmiita härkis kofta -pyöryköitä, jotka on maustettu intialaishenkisesti. Pyöryköissä on sinänsä hyvä maku, mutta jotenkin ne tuntuivat kaipaavat kastiketta, joka toisi kokonaisuuteen hieman ytyä. Tein niihin masala-tyylisen mahdollisimman helpon kastikkeen, jossa mutkat on vedetty suoriksi ja eri mausteiden lukumääräkin pidetään maltillisena.

Tuloksena olikin hyvä ja simppeli yleiskastike intialaistyyliseen ruokaan. Tämä nostaa valmistuotteen aivan uudelle tasolle melko pienellä vaivalla.

Erityisesti kardemumma maistuu mielestäni tässä tosi hyvältä! Toisaalta, kardemumma nyt maistuu mielestäni hyvältä melkein missä tahansa. Tässä on joka tapauksessa yksi hyvä tilaisuus nautiskella siitä.

Härkis koftien sijaan voit käyttää mitä tahansa haluamiasi pyöryköitä tai muita kasviproteiinivalmisteita. Olen varma, että esimerkiksi Oumph tai Tzay-soijapalat toimisivat tässä hyvin.

Myös kikherneet tai vaikkapa isot valkoiset pavut sopivat varmasti kastikkeeseen, joko pelkästään tai pyöryköiden tai proteiinipalojen lisänä.


Olen aiemmin kokeillut samantapaista kastiketta Oumph-soijapalojen kanssa, tutustu siihen täältä: Oumph tikka masala



Härkis kofta masala


1 pkt härkis kofta -pyöryköitä (tai muita kasviproteiinipaloja)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
n. 2 cm pala inkivääriä
öljyä
1 rkl garam masalaa
1 tl kurkumaa
1 tl kardemummaa
500 g tomaattimurskaa
2,5 dl kaurakermaa
1/2 tl mustapippuria
1/2 tl suolaa


1. Silppua sipuli, valkosipuli ja inkivääri ja kuullota niitä pannulla öljyssä. Lisää garam masala, kurkuma ja kardemumma ja paista vielä hetki.
2. Lisää tomaattimurska ja anna kiehua ainakin muutama minuutti tai jos ehdit, hauduttele 15 minuuttia.
3. Lisää kaurakerma ja mausta suolalla ja pippurilla. Kaada seos sauvasekoittimen kulhoon tai muuhun korkeaan astiaan ja soseuta.
4. Paista härkis kofta -pyörykät pannulla. Lisää joukkoon soseutettu kastike.
5. Tarjoa riisin kanssa.


Vaivalloisuusaste: Jokseenkin helppo. Kastikkeen soseuttaminen tuo pientä lisävaivaa eikä sinänsä ole edes pakollista. Itseäni kastikkeen sileys miellytti kuitenkin sen verran, että tuntui vaivan arvoiselta. Hyvyyden ja helppouden suhde on joka tapauksessa kohdallaan!

2-vuotiaan arvio: Pitkällisen karjumisen jälkeen maistoi pyörykästä noin neljäsosan, mutta siihen se sitten jäi.