sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Sormia säästävä bataattikeitto


Vihannes- ja juuresruokia valmistaessani esiin puskee välillä outo protestanttinen työmoraali, jonka mukaan kasvikset pitäisi muka välttämättä kuoria ja paloitella itse. Pilkkominen on aika työlästä, ja pahimmassa tapauksessa - itse asiassa aika usein - koko ruoka voi jäädä sen takia laittamatta. Se on tyhmää kuin mikä, koska tarjolla on suht kohtuulliseen hintaan myös valmiiksi käsiteltyjä kasviksia, joista niistäkin syntyy maukkaita ja terveellisiä ruokia.

Otetaan esimerkiksi bataatti. Se maistuu ihanalta, mutta sen pilkkomiseen tarvittaisiin mieluiten kirves ja halonhakkuupölkky, ja pilkkojaksi sopisi lähinnä joku itsestään liikoja luuleva vävykokelas, jolle halutaan opettaa nöyryyttä. Tässä kerrostaloasunnossa ja elämäntilanteessa tuo ei kuitenkaan varsinaisesti ole vaihtoehto, vaan bataatin selättämiseen tarvitaan muita keinoja. Onneksi sellaisia on. Käteviä ovat esimerkiksi valmiit bataattisosepötköt, tämäntyyppiset:



Tässä keitossa bataattisose saa kaverikseen porkkanoita, jotka voi valita pakasteversiona tai vaikka tuollaisena samanlaisena sosepötkönä. Toki tuoreetkin käyvät, jos pilkkominen ei haittaa. Mausteista tärkein on mielestäni tuore inkivääri, jota säestävät valkosipuli ja jauhettu korianteri.

Proteiinilisän keittoon antavat punaiset linssit. Jos keitosta haluaa tuhdimpaa ja proteiinipitoisempaa, linssejä voi laittaa enemmänkin, vaikka tuplamäärän, mutta silloin ne maistuvat jo selvästi ja antavat keitolle jauhomaisemman rakenteen. Kokonaisuus on sellaisenakin minusta ihan toimiva, mutta ehkä jo enemmän linssi- kuin bataattikeitto.

Bataatti-porkkanakeitto

400 g valmista bataattisosetta
400-500 g porkkanoita jossakin muodossa (pakasteena, soseena tai tuoreena)
1 dl kuivattuja punaisia linssejä
165 ml kookosmaitoa
öljyä
vettä
pätkä tuoretta inkivääriä
3 valkosipulinkynttä
1 tl jauhettua korianteria
(chilihiutaleita tai chiliä muussa muodossa)
(suolaa)

1. Kuori ja pilko valkosipulinkynnet ja noin 3 cm pätkä inkivääriä. Kovin pieniä paloja ei tarvitse tehdä, koska ne kuitenkin soseutetaan lopuksi. Kuullota kattilassa öljyssä valkosipuli, inkivääri, korianteri ja mahdollinen chili.
2. Huuhtele linssit. Lisää kattilaan linssit ja (pakaste- tai tuore-) porkkanat ja sen verran vettä, että ne peittyvät kunnolla. Lisää tarvittaessa vettä kiehumisen aikana. Jos käytät porkkanasosetta, lisää se vasta seuraavassa vaiheessa. Keitä kymmenisen minuuttia tai niin kauan, että linssit ja porkkanat ovat kypsiä. Jos vettä on lopuksi jäljellä kovin paljon, siivilöi enimmät pois.
3. Lisää bataattisose ja kookosmaito, kuumenna kiehuvaksi ja soseuta koko komeus sauvasekoittimella. Mausta sitruunamehulla ja mahdollisesti suolalla. Ota huomioon, että valmiissa bataatti- ja porkkanasoseissa on jonkin verran suolaa, joten lisäsuolaa ei välttämättä juuri tarvita.


Vaivalloisuusaste: Hyvin helppo. Extrahelppoa saat, jos käytät porkkanasosetta ja korvaat kuivatut linssit paketillisella säilykelinssejä. Reseptin vaihe 2. jää silloin kokonaan pois. Inkiväärin ja valkosipulin pilkkomiselta ei kuitenkaan valitettavasti oikein voi välttyä maun kärsimättä.

1-vuotiaan arvio: Kelpaa kyllä. Pienen alkukankeuden jälkeen upposi ihan kohtalainen annos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti