Kuka ja miksi?

Tällä sivulla kerron hieman siitä, kuka olen ja minkälaisten vaiheiden kautta olen päätynyt pitämään tätä blogia.

Olen Heta, 38-vuotias helsinkiläinen viestintätyöläinen, leikki-ikäisen lapsen äiti ja sekalaisen musisoinnin ja liikunnan harrastelija.

Kiinnostuin kasvisruuasta ensimmäistä kertaa yläasteella, jolloin lopetin pääpiirteittäin lihansyönnin. Ruokailutottumuksissani on matkan varrella ollut monenlaisia vaiheita, mutta pyrkimys kasvispainotteisuuteen on pysynyt mukana koko ajan.

Nykyisin ruokavaliooni kuuluu jonkin verran kalaa, maitotuotteita ja kananmunia, ja erikoistapauksessa saatan syödä pienen määrän lihaakin. Haluan kuitenkin, että ruokavalioni perusta on mahdollisimman kasvispainotteinen, ja etenkin itse kokatessani pyrin tekemään mahdollisimman monet ruokalajit vegaanisina. Arvostan suuresti vegaaneita, mutta ainakin tällä hetkellä minusta tuntuu, että käytännöllisistä ja sosiaalisista syistä en ole kokonaan valmis luopumaan eläinkunnan tuotteista. Jokainen kasvisateria on kuitenkin askel hyvään suuntaan. 

Samaan suuntaan haluan kannustaa muitakin: kynnyskysymys ei ole se, oletko sekasyöjä, vegaani vai lakto-, ovo- tai muu etuliitevegetaristi. Tärkeämpää on, että mahdollisimman usein valitsisit kasviperäisen aterian. Mahdollisimman usein voi ja saa tarkoittaa eri ihmisille eri asioita, mutta siihen kannattaa pyrkiä. Se on paitsi kohtuullista eläimiä kohtaan, myös ympäristölle suorastaan välittämätöntä.

Ensimmäinen innoittaja vegaaniseen ruuanlaittoon minulle oli Chocochilin blogi, jonka mainioita reseptejä testasin jo silloin, kun välttelin kyllä lihaa, mutta en varsinaisesti ollut tajunnut vegaanisuuden pointtia. Chocochilin reseptit vain kertakaikkiaan olivat niin hyviä, että niitä teki mieli kokeilla.

Vegaanisuuden idea alkoi kirkastua enemmän syksyllä ja talvella 2014-15, jolloin ensin luin Elisa Aaltolan toimittaman Johdatus eläinfilosofiaan -kirjan ja tammikuussa osallistuin Vegaanihaasteeseen. Myös Elina Lappalaisen mainio Syötäväksi kasvatetut -kirja toimi tärkeänä pohdinnan tukena.

Vaikka eläinten hyvinvointi minua sinänsä kiinnostikin, olin pitkään kovin tietämätön etenkin kananmunan- ja maidontuotannossa eläimille aiheutuvasta kärsimyksestä. En esimerkiksi ollut tiennyt, että kaikki kukkotiput tapetaan heti niiden kuoriuduttua, koska niille ei ole käyttöä munantuotannossa. En myöskään ollut koskaan oikeasti pysähtynyt ajattelemaan, millaista on, kun vastasyntynyt vasikka otetaan pois emoltaan, jotta me ihmiset saisimme juoda emon maidon. 

Eläinten kärsimyksen korostaminen ei ehkä ole erityisen toimiva viestintästrategia, koska se saa ihmiset katsomaan muualle. On kuitenkin suorastaan noloa, että tällaiset perusasiat eivät ole läheskään kaikkien tiedossa.

On tärkeää, että inhottavistakin asioista annetaan asiallista tietoa. Aivan erityisesti uskon silti innostavan esimerkin voimaan, sellaiseen kuin Chocochilin ja muiden mestaribloggarien ihanat reseptit tai Oikeutta eläimille -järjestön ja Vegaaniliiton hauska ja inspiroiva Vegaanihaaste

Vegaanihaasteessa kokeillaan kokonaan kasviperäistä ruokavaliota kuukauden ajan. Kokeilu on toteutettu hienosti: osallistuja saa joka päivä kirjeen, jossa on reseptejä ja tietoa vegaaniruuasta. Itselleen voi valita myös oman vegaanitutorin, jolta saa niin vinkkejä kuin henkistä tukeakin. Sain haasteesta kokemuksen siitä, että vegaaniruoka voi olla tosi hyvää ja sitä on mahdollista valmistaa yhtä helposti kuin mitä tahansa muutakin ruokaa. 

Täydellisen vegaaniruokavalion noudattaminen oli toisaalta myös raskasta. Tuntui kurjalta, että useimmiten ei voinut syödä samaa ruokaa kuin muut. Aina ei myöskään ollut saatavilla aineksia täysipainoiseen vegaaniseen ravitsemukseen. Ongelmien syy oli minusta kyllä lähinnä yleisen ruokakulttuurin eläinpainotteisuudessa, ei vegaaniruokavaliossa sinänsä.

Toivon, että kenenkään ei tarvitsisi valita eläinperäistä ruokaa sen takia, että ei osaa valmistaa kasvisruokaa tai se tuntuu liian vaivalloiselta. Siksi halusin perustaa tämän blogin. Reseptien helppous, mielellään suorastaan naurettava helppous, on minulle kunnia-asia. Täällä ei tarvitse esittää hyvää emäntää, riittää, että saa mahan täyteen eläimiä ja ympäristöä kunnioittaen - ja mielellään tietty mahdollisimman terveellisesti ja herkullisesti.









1 kommentti:

  1. Hyvät perustelut. Yksi asia kuitenkin jäi mietityttämään. Että kun mummolassa syntyi vasikka, niin sille kyllä riitti maitoa ja kurria, vaikka sitä maitoa toimitettiin eteenpäinkin. Ja kun oli lypsylehmävasikka, niin ei sitä lihakarjaksi laitettu. Voin tietenkin olla väärässäkin, kun silloin varsin nuori olin.

    VastaaPoista