perjantai 16. kesäkuuta 2017

Nopea piknik-kuskus


Tuliko yllättävä piknik-keikka, mutta kaappi ammottaa tyhjyyttään? Löytyisikö sieltä kuitenkin kikhernepurkki, kuskusta, tomaattia ja vähän mausteita? Niistä syntyy täyttävä mutta raikas salaatti, jonka tekemisessä ei kauan nokka tuhise. Kikherneet ja täysjyväkuskus tuovat salaattiin ruokaisuutta ja ravintoarvoa, ja vihannekset, yrtit ja mausteet tekevät siitä virkistävän kesäisen.

Tämä on oikeastaan salaatin peruspohja, joka soveltuu monenlaisen improvisoinnin alustaksi. Mausteita ja kasviksia voi vaihdella, kikherneet voi korvata pavuilla ja kuskuksen sijaankin sopii vaikkapa bulgur tai kvinoa. Kuskuksen mahtiominaisuus on kuitenkin siinä, että se on äärimmäisen nopea valmistaa. 


Kikherne-kuskussalaatti

1 pkt käyttövalmiita kikherneitä
2 dl täysjyväkuskusta
vettä
kasvisliemijauhetta
1-2 tomaattia
(muita vihanneksia: kurkkua, paprikaa...)
juustokuminaa
reilusti tuoretta korianteria (tai muuta tuoretta yrttiä)
mustapippuria
sitruunamehua
(kuivattuja aprikooseja tai rusinoita)


1. Laita kuskus astiaan ja kaada päälle 2 dl kiehautettua vettä. Sekoita joukkoon hieman kasvisliemijauhetta ja anna vetäytyä muutama minuutti.
2. Sekoita keskenään kuskus, kikherneet ja paloitellut tomaatit.
3. Mausta. Voit lisätä joukkoon myös kuivattuja aprikoosinpaloja tai rusinoita, ne tuovat salaattiin makeutta ja purutuntumaa.


Vaivalloisuusaste: Tosi helppo.

1-vuotiaan arvio: Koemaistajalle ei valitettavasti tällä kertaa tarjoiltu. Olosuhteet eivät suosineet näin murustuvan ruuan syöntiä, joten piti pitäytyä vähän isommissa sormiruokapaloissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti