lauantai 14. lokakuuta 2017

Helppo vegaaninen sitruunamutakakku

Olin kymmenisen vuotta sitten opiskelijavaihdossa Lundissa Etelä-Ruotsissa, ja tärkeänä makumuistona sieltä jäi mieleen kladdkaka, tahmea suklainen kakku, jota suomeksi varmaan on luontevinta kutsua mutakakuksi. Syystä tai toisesta kladdkaka maistui kuitenkin Ruotsissa paljon paremmalta kuin mikään mutakakku Suomessa koskaan. Luulen, että sen salaisuus oli äärimmäinen tahmeus, joka lähenteli jo toffeen olemusta.

Törmäsin jokunen kuukausi sitten Facebookin syövereissä vegaanisen sitruuna-kladdkakan ohjeeseen, ja se on kangastellut mielessäni siitä asti. Nyt päätin kokeilla sitä nimipäiväni kunniaksi. Mutakakku on oikeastaan aika pöljä käännös tälle sitruunaversiolle, koska muta harvemmin on sitruunankeltaista. Se kuitenkin kertoo aika hyvin, minkä tyylisestä kakusta on kyse: erinomaisen tahmeasta! Alkuperäinen ohje löytyy ruotsalaisesta Sweet & Simple -blogista.

Tästä kakusta tulikin aika ihana oikeastaan kaikilla mittareilla - paitsi nyt ehkä terveellisyydellä. Se on helppo valmistaa, mitään erikoisia raaka-aineita ei tarvita, sokerisuus ja rasvaisuus täyttää vaativankin herkuttelijan tarpeet, mutta maku on kuitenkin sitruunaisen raikas. Raastettu sitruunankuori antaa kakulle ihanan pirteän säväyksen.

Sitruunamutakakku

150 g margariinia (vegaanista, esim. sininen Keiju)
1 sitruuna
1,5 dl kaurakermaa
2,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 rkl vanilliinisokeria

koristeluun soija- tai kauravispiä

1. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Raasta sitruunan kuori ja purista mehu.
2. Sulata margariini. Sekoita kuivat ainekset keskenään. Lisää joukkoon sula margariini, sitruunan mehu ja kuori sekä kaurakerma.
3.  Kaada taikina vuokaan, jonka halkaisija on noin 20 cm. Paista 20-25 minuuttia riippuen siitä, kuinka tahmeaksi haluat kakun jättää.
4. Tarjoile vispatun soija- tai kaurakerman kanssa.

Vaivalloisuusaste: Helppo ja nopea, sitruunan raastaminen ja puristaminen on ainoa vähänkään työläämpi juttu.

1-vuotiaan arvio: Suhtautui epäilevästi eikä ollut kiinnostunut maistamaan, mikä on oikeastaan ihan hyvä, koska kyseessä ei ole mikään varsinainen terveysruoka.

12 kommenttia:

  1. Hei!

    Onko kaurakerma tässä ruokakermaa vai vispiä? :)

    VastaaPoista
  2. Hei, ruokakermaa käytin itse, Plantia. Alkuperäisestä ruotsalaisesta reseptistä ei käynyt ilmi kumpaa, mutta tulin siihen tulokseen, että vispi olisi ehkä liian jäykkää ja taikina saattaisi jäädä turhan paksuksi ja kuivaksi.

    VastaaPoista
  3. Hei! Leipoisin tätä myyjäisiin, joten kyselisin, että onko tämä mutakakku hyvää vielä seuraavana päivänä leipomisesta? Vai tuleeko siitä kuivaa? Kiitos jo etukäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. koska siis olisi tärkeää, että leipomus olisi ihan priimaa siinä vaiheessa, kun se menee myyntiin :3

      Poista
  4. Hei, kiva kuulla, että suunnittelet myyjäisiin leipomista! :) Uskoisin, että tämä on juuri sopivaa seuraavana päivänä. Säilytin itse jääkaapissa, ja rakenne vähän kiinteytyi varmaan osin viileän lämpötilankin takia, mutta tahmeaa oli kyllä edelleen eikä kuivaa ollenkaan. Omasta mielestäni oli seuraavana päivänä ehkä jopa vielä parempaa kuin ihan tuoreeltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei kiitos! Tämä hyödyttää paljon! Kiitos myöskin todella hyvästä ohjeesta! :3

      Poista
  5. Helppo ja ihana! Kiitos ohjeesta! Tämä jää varmasti meidän "vakkareihin".

    VastaaPoista
  6. Meinasin testata, korvaan vain vielä vehnäjauhot gluteenittomalla jauhoseoksella. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Miten kävi, toimiko? :)

      Poista
    2. Minä tein gluteenittomana Semperin hienoista jauhoista (laitoin 0,25dl vähemmän jauhoa) ja paistoin 5-10 minuuttia pidempään ja onnistui täydellisesti. Epäilen, että vielä paremmin kuin alkuperäinen, koska en tiedä, miten tästä olisi voinut enää paremmaksi laittaa 😍 erittäin mutainen sisältä ja keskeltä, mutta silti irtosi hyvin vuoasta ja oli helposti leikattavissa 👌🏻

      Poista
  7. Moi! Onkohan joku kokeillut pakastaa tätä? Luulisi onnistuvan ihan ok...

    VastaaPoista