torstai 30. marraskuuta 2017

Piparkakun makuiset herkkupallot

Oletko ehkä kanssani samaa mieltä, että piparitaikina on vielä parempaa kuin valmiit piparit? Jos, olet avannut oikean reseptin. Nämä pallot maistuvat ihan piparitaikinalta, mutta ne saa ihan luvan kanssa syödä raakana - ja ne ovat kaiken lisäksi terveellisempiä.

Palloihin ei tule lainkaan lisättyä sokeria eikä valkoisia vehnäjauhoja. Sen sijaan näissä on runsaasti pähkinää, josta saa hyviä rasvoja. Mausteet ovat ne vanhat kunnon piparimausteet. Makeudesta huolehtivat taatelit, jotka toki sisältävät sokeria, mutta niissä on myös paljon erilaisia hyödyllisiä ravintoaineita.

Näistä palloista saa kätevän energiaevään vaikka jouluostoksille, lahjanjakokierrokselle tai hautausmaareissulle - mitä nyt kenenkin joulutoimiin kuuluukin. Itse en kyllä oikein pysty säästämään näitä mihinkään evääksi, sen verran nopeasti ne tuppaavat häviämään. Tässäkin suhteessa ne siis muistuttavat piparitaikinaa.

Piparkakun makuiset raakapallot


1/2 dl pekaanipähkinöitä
1/2 manteleita
6 tuoretta taatelia
1 dl kaurahiutaleita
1 rkl vettä
1 tl kanelia
1/2 tl neilikkaa
1/2 tl inkivääriä
1/4 tl kardemummaa

1. Hienonna pekaanipähkinät ja mantelit tehosekoittimessa tasaiseksi jauheeksi. Lisää joukkoon taatelit ja jauha tasaiseksi massaksi. Lisää joukkoon loput ainekset käytä konetta hetki, jotta kaikki ainekset sekoittuvat.
2. Pyörittele massasta haluamasi kokoisia palloja. Laita pallot jääkaappiin pariksi tunniksi jähmettymään - tai jos et malta, syö heti.

2 kommenttia:

  1. Nuo pallot näyttävät ja kuulostavat niin hyviltä! Piparitaikina on kyllä hyvää:) Mukavaa marraskuun loppua!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi, kiva että vaikuttavat hyviltä! Ovat vieläpä niin helppoja tehdä, että pääsee nopeasti herkuttelemaan. Mukavaa alkavaa joulukuuta sinullekin! :)

    VastaaPoista