lauantai 7. lokakuuta 2017

Terveellinen kahden aineksen lakritsijäätelö


Raakalakritsijauhe oli minulle aivan tuntematon tuote, kunnes jokunen viikko sitten sain haltuuni Urtekramin näytepakkauksen. Ensimaistamisella jauheen maku oli ihan sellaisenaankin aika vaikuttava. Voisin syödä sitä samaan tapaan kuin lapsena vedettiin salmiakkijauhetta. En kuitenkaan ihan heti keksinyt, mihin ruokalajiin sitä kannattaisi laittaa.

Kokeilin jauhetta ensin chiavanukkaaseen, joka ei ollut hullumpaa sekään, mutta sitten välähti: nicecream! Siis jäädytetyistä banaaneista valmistettava terveellinen, maidoton ja vegaaninen jäätelö. Lakritsi-nicecream se vasta olisi jotain.

Nicecream valmistuu helposti monitoimikoneessa. Banaanien täytyy ensin malttaa antaa jäätyä, mutta sen jälkeen valmistus on yksinkertaista. Myös sauvasekoittimella nicecreamin pystyy tekemään, mutta se saattaa vaatia vähän karskimpaa runnomista.

Eipä siinä sitten auttanut kuin kokeilla! Lopputulos muistutti italialaistyyppisiä, voimakkaan makuisia lakritsijäätelöitä - ei siis sellaista lakritsiraidoilla tehostettua vaniljajäätelöä, joka yleisesti lakritsijäätelönä tunnetaan. Lakritsin maku oli todella tuhti, lähes salmiakkimainen. Rakenne puolestaan muistutti pehmistä.

Jos lakritsin maku ei miellytä, mutta nicecream kiinnostaa, kokeile vaikka tätä kanelipullan makuista versiota.


Lakritsi-nicecream

2 kypsää banaania
2 tl raakalakritsijauhetta

(agavesiirappia tai muuta makeutusta)
(koristeluun lakunpaloja)


1. Kuori ja viipaloi banaanit ja laita ne pakastimeen vähintään muutamaksi tunniksi.
2. Laita jäätyneet viipaleet ja lakritsijauhe tehosekoittimeen ja aja pehmismäiseksi jätskiksi.
3. Jos haluat oikein makean jäätelön, voit makeuttaa sen esimerkiksi agavesiirapilla tai ihan sokerilla. Koristeeksi sopivat vaikkapa lakunpalat.


Vaivalloisuusaste: Helppo, jos käytössä on tehokas sekoitin.

1-vuotiaan arvio: Maisteli ihan mukisematta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti