torstai 3. elokuuta 2017

Vegaaninen stroganoff eli tuhti nyhtökaurakastike


Viime päivinä minua on vaivannut outo himo laitoskeittiöruokaan. Se johtuu mitä ilmeisimmin siitä, että olemme lapsen kanssa olleet tutustumassa päiväkotiin. Olen itse nälkäisenä katsellut vierestä makkarakeiton ja lohikiusauksen mättämistä (ja toki myös niiden epäkiitollista pyörittelyä lautasella), ja ne ovat alkaneet tuntua kumman kutsuvilta.

Laitoskeittiöruokien klassikkona omilta kouluvuosilta on jäänyt mieleen lihakastike, jonka nimi oli joinain päivinä stroganoff ja joinain jokin muu, mutta pidin sitä käytännössä yhtenä ja samana ruokalajina. Se maistui ihan hyvältä, mutta oli jotenkin niin tavanomainen, että siitä tuli koululaisen mielessäni eräänlainen epäruoka. Se täytti kyllä vatsan mutta ei ollut olemukseltaan oikein mikään.

Sittemmin en ole ollut tekemisissä stroganoffien kanssa. Tunnustan, että en oikeastaan tiedä, minkälaista ihan oikea stroganoff on tai oliko koulun kastike lähelläkään alkuperäistä. 

Aina nyhtökauraa käyttäessäni kuitenkin mietin, että se muistuttaa nimenomaan punaista lihaa, ja siitä pitäisi tehdä vegeversiota jostakin ruokalajista, joka sisältää suunnilleen nyhtökaurapalojen kokoisia lihanpaloja. Päätin siis kokeilla stroganoffin kaltaista kastiketta. 

Tuli hyvää ja oli helppoa tehdä, yllättävänkin helppoa. Uskon, että tämä menee vakkariarkiruokien listalle.

Smetanan virkaa hoitaa kaurafraiche, joka tekeekin kastikkeesta mainion kermaisen. Käytin itse Oatlyn fraichea, enkä ole ihan varma, onko merkkien välillä eroa. Uskoisin kuitenkin kaikkien toimivan.


Nyhtökaurastroganoff

1 pkt nyhtökauraa (nude)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
öljyä
2 rkl vehnäjauhoa
2 rkl tomaattipyreettä
1 rkl sinappia
1/2 tl mustapippuria
1 dl vettä
200 g kaurafraichea
1 dl kuutioitua suolakurkkua
suolaa

1. Kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli. Paista sipuleita ja nyhtökauraa hetkonen pannulla öljyssä.
2. Ripottele päälle vehnäjauhot, tomaattipyree, sinappi ja mustapippuri. Sekoita ja lisää vesi.
3. Lisää vielä kaurafraice ja suolakurkkukuutiot. Mausta suolalla.


Vaivalloisuusaste: Perushelppo arkiruoka. Ei kuitenkaan naurettavan helppo eikä mikään yhden käden resepti, koska sisältää jonkin verran pilkkomista.

1-vuotiaan arvio: Ei suostunut edes maistamaan. Johtui ehkä siitä, että lautasella oli niin vetovoimaisia yrttiperunoita, että kaikki huomio meni niihin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti